Sivut

3.12.13

Vierailu Itä-Hakkilan ja Ilolan kouluilla

Koen olevani etuoikeutettu tämän hetkisen työni vuoksi. Ai miksikö? No, siitä syystä, että pääsen tutustumaan AIVAN mahtaviin vantaalaisiin opettajiin ja opetuskäytöntöihin. Vantaa on ollut paljon viime aikoina esillä julkisuudessa talouden tasapainottamis- ja velkaohjelman (tvo) vuoksi. Tvo näkyy koulujen arjessa, mutta ei onneksi henkilöstön lomautuksina tai irtisanomisina. Olen vieraillut parissakymmenessä koulussa ja lukiossa, joissa parhaalla mahdollisella tavalla pyritään tukemaan oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Tässä blogissa esitellään hyviä tvt-opetuskäytäntöjä ja nyt on vuorossa Itä-Hakkilan ja Ilolan koulut. Itä-Hakkilan koulurakennus on kokenut muodonmuutoksia vuosikymmenien varrella, mutta perinteinen kyläkoulun henki on säilynyt. Ilolan koulu tarjoaa opetusta Tikkurilan alueella alakouluikäisille lapsille.

Itä-Hakkilan koulu on saanut lisärakennuksen, pikkukoulun, jossa opiskelee 1.-2.luokkalaisia. Pääsin seuraamaan 1. luokkalaisten äidinkielen tuntia, jossa opettaja hyödynsi miniläppäreitä. Tosi taitavasti pienet oppilaat osasivat jo tässä vaiheessa lukuvuotta käynnistää tietokoneen ja kirjautua sisään. Näki selvästi, että tietokone ei ollut heille vieras opiskeluväline. Oppilaat tekivät äidinkielen harjoituksia Kirjakujan sivuilla. Itä-Hakkilan koulussa on panostettu nykyaikaisiin opetusvälineisiin. Kaikissa opetustiloissa on tykki, kosketustaulu sekä opettajan kone. 

Myös Ilolan koulun oppilaat olivat työntouhussa vierailupäivänä. Kakkosluokkalaiset oppilaat tutustuivat opettajansa johdolla Saarella-peliin. Pääsin myös opettamaan 4. luokkalaisille Power Pointin perusteita. Siitä alkoi heillä mielenkiintoinen projekti.

Sirpa Ahde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti